perjantai 24. toukokuuta 2024

Lulu Lukutoukan Kamishibai-tarina

 Lulu Lukutoukka saa vihdoin siivet!

Lahjakas taitelija ja lastenkirjailija Iida Myllymaa on herättänyt Lulu Lukutoukan henkiin ja luonut Lululle oman tarinan Kamishibai-teatteriin. Tarinaa on esitetty ja esitetään kesän aikana hankekuntien kirjastoissa ja nyt se on myös ladattavissa omaan käyttöön.

Tarina kertoo siitä, miten kirjojen lukeminen antaa uutta näkökulmaa maailmaan ja miten lukemalla kasvatetut siivet kannattelee ja nostaa ilmaan koko elämän ajaksi. Toivotamme kaikille lukuiloa! 

Hankkeeseen tuotettiin myös muita Kamishibai-tarinoita yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Opettajaopiskelijat osallistuivat hankkeeseen laatimalla yhteensä 8 tarinaa kamishibai-teatteriin osana opettajaopintojaan. Tarinat ovat vapaasti ladattavissa osoitteesta:

Lulu Lukutoukan Kamishibai-tarina

torstai 15. helmikuuta 2024

Uutuuskirjojen esittelyt vuosilta 2022-2023

 Uutta lastenkirjallisuutta julkaistaan jatkuvalla syötöllä ja varhaiskasvatuksen ammattilaisilla ei aina ole aikaa etsimällä etsiä omiin pedagogisiin tarkoituksiin sopivaa kirjaa. Olen tehnyt listauksen uutuuskirjoista aihepiirien mukaisesti ja kuvaillut kirjaa lyhyesti muutamalla lauseella sekä listannut jokaisen kirjan kohdalle, minkä ikäisille kirja soveltuu. Soveltuminen riippuu paljon lapsesta, joten vinkkaukset näihin ovat lähinnä suuntaa-antavia. 

Hauskoja lukuhetkiä!

Tästä kirjavinkkaukseen!

Alias ja muistipeli

 Tutustuessamme Kielten rikas maailma -oppimisen alueeseen kehittelin monta kielen kehittämis- ja sanavaraston kartuttamisharjoitusta. Näistä simppelinä esimerkkinä alias ja muistipeli. Aliaksen selityskuvat voi tulla luettavasta sadusta, jolloin jokainen lapsi tai aikuinen saa tulla selittämään seuraavan aukeaman kuvia muille, tai selittää sanoja sadun jälkeen. Sadussa ilmenevistä esineistä ja asioista voi tehdä myös muistipelin, jossa harjoitellaan jo etukäteen luettavassa kirjassa esiintyviä sanoja. Tämä sopii erittäin hyvin lapsille, jotka puhuvat suomea toisena kielenään. Alta löytyy linkit aliaksen ja muistipelin jouluiseen kuvapankkiin, sekä ideana myös lumiukkosatuun liitettävistä toiminnallisista peleistä. 

Hauskoja lukuhetkiä!

Alias ja muistipeli
Lumiukon syöttäminen
Lumiukkokeilaus

Kaveritaitojen harjoittelua kirjallisuuden avulla



Hankkeen aikana pyydettiin paljon kaveritaitoihin liittyviä toiminnallisia satuhetkiä. Kehittelin ystävänpäivän aikaan kolme kaveritaitoharjoitetta: satupolun, pakopelin pienryhmälle sekä etsi kuvat satuhetken. Linkit tarkempiin ohjeisiin ja materiaaleihin löytyy alta. 

1. Pakopeli on suunniteltu pienryhmälle, maksimissaan 8-10 lapselle. Mitä nuoremmista lapsista kyse, sen pienempi ryhmä on helpompi. Pakopelissä on tarina Pöllöemosta, joka kadottaa pesästään myrskyssä viisi pöllönmunaa. Lasten tehtävänä on löytää munat ennen kuin ne kuoriutuvat. 

2. Etsi kuvat -harjoituksessa luetaan Onneksi on ystävä kirjaa kuvia etsien ja lopuksi yhdessä murhekuplia puhkoen. Kirjassa todetaan, että oli murhe mikä tahansa, siitä puhuminen auttaa aina. 

3. Satupolussa luetaan toiminnallisesti polulla kulkien Lumikon uusi ystävä -kirjaa. Kirjassa huomataan, miten ystävät voivat auttaa näkemään asioita eri tavoin ja miten kaksi erilaista yksilöä voivat löytää yhteisen sävelen.  

Hauskoja lukuhetkiä!

Etsi kuvat kirjan sivuilta!

Helppo (ja halpa) tapa saada lapset kiinnostumaan ja säilyttämään kiinnostuksensa luettavaa kirjaa kohtaan, on ottaa mukaan pieniä kuvia, joita lasten tulee etsiä kirjan sivuilta. 

Satuhetki voi alkaa sillä, että kuvat on piilotettuina huoneeseen ja jokainen lapsista saa etsiä itselleen yhden tai kaksi kuvaa. Kun jokainen on löytänyt kuvansa, käydään yhdessä läpi, mitä kuvat ovat. Tämän jälkeen annetaan ohjeeksi nostaa käsi ylös, jos löytää oman pikkukuvansa kirjan sivulta sitä luettaessa. 

Alta löytyy valmiit, tulostettavat kuvat muutamaan kirjaan. Kaikki kuvat on otettu papunet.net:n kuvapankista. Hauskoja lukuhetkiä! 

Yksisarvinen, joka ei tykkää väreistä (Emma Adams)
Onneksi on ystävä (Matthew Morgan)
Joskus täytyy uskaltaa (Nicola Kinnear)

Satupolut

Satupolku on yksi toiminnallinen tapa lukea kirjaa. Satupolkua voi kiertää ohjatusti tai itsenäisesti. Satupolun alkuun laitetaan satupolulla luettava kirja ja kirjan sivut merkataan numeroin. Satupolun ensimmäisellä pisteellä luetaan ne sivut, jotka on merkitty numerolla 1. Toisella pisteellä luetaan ne sivut, jotka merkitty numerolla 2 ja niin edelleen. Pisteillä tai pisteiden välillä voi olla erilaisia tehtäviä, joita satupolkua kiertävät voivat tehdä. Tehtävien välineet kannattaa kiinnittää jollain paikoilleen, jotta ne eivät lähde satupolulla kiertävien matkaan. Alla muutama esimerkki satupoluista. Tiedoston alussa on satupolkujen pisteiden ohjeet ja tiedoston lopussa tarvittavat materiaalit ja satupolun rakennusohjeet. Mukavia satupolkuhetkiä! 

Fanni ja ihmeellinen tunnelämpömittari (Julia Pöyhönen)
Kasan perhe (Emilia Erfving)
Lumikon uusi ystävä (Ciara Gavin)
Apinan arvoitus (Julia Donaldson)
Mäyrä ja valtava vesipula (Chiew Suzanne)
Kasan nenä (Emilia Erfving)

Erilaisia loruja


Lorukortit on helppo liittää lukuhetken alkuun tai loppuun lisäämään liikettä ja purkamaan paikalla istumisen jälkeistä energiaa mukavalla tavalla. Esimerkeissä on koottu tulostettavia kortteja Muumeista, Ryhmä Hausta ja Pipsa Possusta.  Lisäksi alta löytyy myös jouluisia lorukortteja, jotka on helppo ja hauska liittää jouluisiin satuhetkiin. Kortit voi laittaa pieneen pussukkaan, josta joku lapsista saa tulla nostamaan kortin. Askarrelkaa kortit niin, että etupuolella on kuva ja takapuolella loru ja peliohje. Hauskoja loruhetkiä! 

Lorukortit
Jouluiset lorukortit

Joulukalenterit

Alta löytyy muutama idea Kielen rikas maailma -oppimisen alueeseen sopivasta joulukalenterista, jossa tulee harjoiteltua kielitietoisuutta j...